sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

MÖYSÄ TÄYNNÄ RUNON YSTÄVIÄ KALEVALAN PÄIVÄNÄ

VOITTAJA HURMASI TUOMARIT VILPITTÖMYYDELLÄÄN


Kuva: Stéphane Pellennec

Lahtelainen Ina Hurskainen lähtee edustamaan Lahden aluetta Runopuulaakin sm-kisoihin Kuopioon               

Möysän suosikkirunoilijan palkitsi muusikko Topi Saha ja tittelin sai illan voittaja Ina Hurskainen, joka kertoi, että äiti puoliksi pakotti osallistumaan kisaan. Äidille ei kuitenkaan ole kotiarestia luvassa, vaan Ina Hurskainen oli häkeltyneen iloinen menestyksestään.



Kuva: Stéphene Pellennec


OULULAINEN NAPPASI KAKKOSSIJAN


Kaukaisin runoilija oli Mössölle Oulusta saapunut Jere Vartiainen, joka nauratti yleisöä omintakeisella esiintymistyylillään ja runoili toiselle sijalle






150 ihmistä oli kokoontunut Möysän baariin nautiskelemaan lavarunoudesta Kalevalan päivänä. Mössöllä kisattiin Runopuulaakin sm-osakilpailu, johon osallistui 15 runoilijaa, enin sallittu määrä.

Runopuulaakia pystyi seuraamaan livenä myös netistä, ja illan aikana kisaan oli rekisteröityny 140 eri käyttäjänimeä. Ahtialan koulun oppilaat totuttivat mallikkaasti lähetyksen opettajansa Timo Laineen johdolla.



Kuva: Stéphene Pellennec

RAKKAUSRUNOILLA KOLMANNEKSI

Jo viime kesänä Mössön kattoteranssilla herkkyydellään vakuuttanut Anna Ihamäki runoili itsensä Kalevlan päivän sm-osakilpailussa kolmanneksi.







Illan tuomaroinnista vastasivat tuomariparit: Kalle Veirto ja Tuija Veirto, Annamari Saure ja Suvi Kaipainen ja tuomarit: Jouni Tossavainen, Outi Leivonen ja Silja-Riitta Peltonen.


Runopuulaakin päätteeksi esiintyi muusikko Topi Saha. Ja vielä senkin jälkeen innokkaat runoilijat astuivat spontaanisti lavalle – saimme kuulla runoja Karlo Haapaiselta, Jussi Lankoskelta, Tomi Asikaiselta ja Jorma Martikaiselta.

Seuraavan kerran Mössöllä runoillaan elokuussa, jolloin etsitään Kattoterassin Mikkimestaria. Vuoden 2013 mikkimestari on Karlo Haapiainen.


Kaikki kilpailijat pisteineen Runokukko-blogissa  TÄSTÄ LINKISTÄ

Näille sivuille päivittyy runoilijoiden kuvia sitä mukaan, kun niitä saadaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti